

Kolme syytä, miksi aluevaltuutetun kannattaa kiinnostua hyvinvointialueiden pelastustoimesta
Sisäministeriön pelastusosasto on laatinut aluevaaliehdokkaille tietopaketin pelastustoimesta hyvinvointialueilla.

Vuodenvaihteen muutoksia sisäministeriön hallinnonalalla
Vuoden 2022 alussa tulee voimaan laki- ja asetusmuutoksia, joista tärkeimmät ovat koottu tähän tiedotteeseen.

Pelastusopiston ja Hätäkeskuslaitoksen maksuihin muutoksia vuonna 2022
Sisäministeriö on antanut asetukset Pelastusopiston ja Hätäkeskuslaitoksen maksullisista suoritteista. Asetukset tulevat voimaan 1.1.2022.

Onnettomuustutkinta Kerimäen rakennuspalon ja sammutustehtävissä loukkaantuneen sopimuspalokuntalaisen osalta on valmistunut
Kerimäellä tapahtui 1.5.2021 rakennuspalo, jossa loukkaantui sammutustehtävissä ollut sopimuspalomies. Onnettomuuden seurauksena sisäministeriö päätti asettaa pelastuslain mukaisen tutkintalautakunnan, jonka tehtävänä oli selvittää tapahtumien kulku ja antaa suosituksensa vastaavien onnettomuuksien välttämiseksi. Edellisen kerran vastaavanlainen tutkinta tehtiin vuonna 2006.
- Palomuseo avoinna Neulamäen pelastusasemalla Kuopio
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus
- Pelastustoimen ajankohtaispäivät syyskuussa, Mikkeli Mikkeli
- Palotutkimuksen päivät, Helsinki Helsinki