Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Suomen pelastajatiimin jäseniä Kreikassa elokuussa 2022: 2. rotaation miehitys sekä paikalliset yhdysupseerit

Auttamalla Kreikkaa saatiin kehittämisideoita maastopalojen sammutukseen Suomessa

Etelä-Savon pelastuslaitokselta osallistui neljä pelastajaa ja sammutusmiestä Kreikan maastopalojen sammutukseen elokuussa. Avunannon lisäksi Kreikasta saatiin kokemusta ja oppeja, joita hyödynnetään maastopalojen sammutuksessa Suomessa.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 28.10.2022 9:59

Rahoitusta itärajan esteaidan pilottiin, pelastajamäärän noston valmisteluun ja poliisin ICT-toiminnan kehittämiseen

Hallitus esittää vuoden 2022 neljännessä lisätalousarviossa sisäministeriön hallinnonalalle lisärahoitusta yhteensä 9,0 miljoonaa euroa sekä itärajan esteaidan pilottihankkeelle kehyksen ulkopuolista rahoitusta 6,0 miljoonaa euroa.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 27.10.2022 13:54
Anna lausunto ja vaikuta

Sisäministeriön asetukset pelastustoimen palvelutasopäätöksestä sekä hyvinvointialueen ja aluehallintoviraston tietyistä tehtävistä lausunnoille

Ensimmäinen asetus koskee pelastustoimen palvelutasopäätöksiä ja toinen hyvinvointialueen seuranta- ja arviointivelvollisuutta sekä aluehallintoviraston asiantuntija-arviota.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 25.10.2022 10:39
Anna lausunto ja vaikuta

Pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan koulutusmuutoksia koskeva esitys lausunnoille

Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille esitysluonnoksen pelastustoimen ja hätäkeskustoiminnan tutkintokoulutuksien tasoista ja koulutusjärjestelmästä. Esitysluonnos sisältää kaksi vaihtoehtoa pelastustoimen koulutuksesta ja yhden hätäkeskuskoulutuksesta. Lausuntokierros kestää 14.11.2022 saakka.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 18.10.2022 14:14

Pelastuslaitosten uutiset

Suoja-asuihin pukeutuneet pelastustoimen asiantuntijat harjoittelevat säteilymittarin käyttöä.

Pelastustoimi valmiimpi myös kemiallisiin ja säteilyuhkiin

Pelastusopiston koordinoima valtakunnallinen rescEU CBRN -koulutuskiertue saapuu Etelä-Savoon Mikkelin paloasemalle marraskuun toisella viikolla. Koulutuskontin avulla tehtävän käytännönläheisen opetuksen avulla vahvistetaan viranomaisten osaamista rescEU-valmiusvarastoista löytyvien suojainten ja laitteiden käytössä.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 7.11.2025 11:41
Palomiehiä sammutusvarusteissaan palaneessa parkkihallissa.

Parkkihallipalo Tampereella 1.10.2025 – Palonsyyntutkinnasta ja akkupalojen vaarallisuudesta

Sisä-Suomen poliisi on yhdessä Pirkanmaan pelastuslaitoksen, vakuutusyhtiön edustajien, tutkinnan kohdeauton maahantuojan sekä monien muiden yhteistyötahojen kanssa selvittänyt palon syttymissyytä.
Tiedote Pirkanmaa Pelastustoimi, 5.11.2025 13:15
Kaksi pelastuslaitoksen vesialusta vesillä.

Suuri öljyntorjuntaharjoitus lokakuisella Kallavedellä toteutettiin monitahoisessa yhteistyössä

Pohjois-Savon pelastuslaitos päätti lokakuun suureen öljyntorjuntaharjoitukseen, jonka harjoitusskenaariossa sisävesimatkustajalaiva oli saanut kesken risteilyn syksyisessä säässä blackoutin ja voimakas tuuli oli kuljettanut aluksen karille. Kiville ajautuneen aluksen kallistuman vuoksi polttoainetta oli päässyt vuotamaan vesistöön.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 4.11.2025 14:53
Johtava palotarkastaja Jarkko Jääskeläinen osoittaa talon seinässä olevaa numerointia.

Puutteelliset osoitemerkinnät voivat hätätilanteessa tuhlata tärkeitä minuutteja

Vuoden pimeimpään aikaan pelastuslaitos ja ensihoitopalvelut haluavat muistuttaa kotien ja mökkien osoitemerkintöjen tärkeydestä. Näkyvä ja riittävän suuri osoitemerkintä mahdollistaa avun nopean saapumisen hätätilanteessa.
Tiedote Pirkanmaa Pelastustoimi, 4.11.2025 14:02
Pelastajia leikkaamassa ajoneuvoa.

Rovaniemen lentoasemalla suuronnettomuusharjoitus 13.11.2025

Rovaniemen lentoasemalla järjestetään torstaina 13.11.2025 suuronnettomuusharjoitus. Alueella liikkuu harjoituksen vuoksi paljon turvallisuusviranomaisia.
Tiedote Lappi Pelastustoimi, 3.11.2025 15:07
Teksti: Koko perheen tapahtuma, piiroshahmoja ja kaksi sammutusasuista pelastajaa.

Päivä paloasemalla -tapahtuma tulee taas

Tapahtumassa lauantaina 22.11.2025 opit kodin paloturvallisuudesta ja ensiavusta. Lisäksi esillä on pelastuslaitoksen kalustoa. Lämpimästi tervetuloa koko perheen voimin!
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 3.11.2025 14:44
Pelastusjohtaja katkaisemassa paloletkua Karhulan paloaseman käyttöönottojuhlassa. Vieressä letkun katkaisua seuraa palopäällikkö.

Karhulan uusi paloasema vihittiin käyttöön juhlallisin menoin

Karhulan uusi paloasema vihittiin käyttöön perjantaina 31.10.2025 juhlallisessa tilaisuudessa, joka kokosi yhteen pelastuslaitoksen henkilöstöä, rakennushankkeessa mukana olleita, yhteistyökumppaneita sekä alueen sidosryhmien edustajia.
Tiedote Kymenlaakso Pelastustoimi, 3.11.2025 12:55
Päivä Paloasemalla tapahtuma 22.11.2025

Päivä Paloasemalla - tapahtumat Etelä-Pohjanmaalla

Tervetuloa koko perheen tapahtumaan! Päivä Paloasemalla -tapahtumia järjestetään 22.11.2025 Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen alueella seuraavilla paloasemilla:
Tiedote Etelä-Pohjanmaa Pelastustoimi, 2.11.2025 7:43
Mustalla taustalla punaiset renkaan jäljet, joiden keskellä valkoisella teksti Punainen Liitu.

Tositarinat liikenneonnettomuuksista herättelevät nuoria Heinolassa

Nuorille tapahtuu suhteessa enemmän liikenneonnettomuuksia kuin millekään muulle ikäryhmälle. Nuoria herätellään liikenteen riskeihin ja rohkaistaan tekemään fiksuja valintoja Punainen Liitu -esityksen avulla Heinolassa 11. marraskuuta 2025.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 31.10.2025 9:04
Pelastuslaitoksen palovene merellä.

Öljyvahinko Naantalin sataman ja Luonnonmaan välisellä vesialueella

Maanantaina 27.10. koeajossa ollut alus havaitsi hydrauliöljyvuodon, jonka seurauksena arviolta 100–200 litraa öljyä pääsi mereen.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 30.10.2025 12:47