

Pelastuslaitokset ensimmäisellä sijalla julkisorganisaatioiden luottamusta ja mainetta mittaavassa tutkimuksessa
Pelastuslaitoksilla on julkishallinnon organisaatioista paras maine jo toista vuotta peräkkäin, selviää T-Median toteuttamasta Luottamus & Maine -tutkimuksesta. Kansalaisilla on positiivinen mielikuva erityisesti pelastuslaitosten palveluista.

Hallituksen esitys pelastustoimen järjestämisestä eduskunnan käsiteltäväksi
Vuoden 2023 alusta hyvinvointialueet ja Helsingin kaupunki järjestäisivät kukin pelastustoimen palvelut omalla alueellaan. Palvelujen tuottamisessa voitaisiin nykyiseen tapaan käyttää apuna sopimuspalokuntia. Valtion ohjaus pelastustoimessa vahvistuisi.

Ilmastonmuutokseen varauduttava myös pelastustoimessa
Tulevaisuudessa sään ääri-ilmiöt lisäävät pelastustoimen tehtäviä ja sitovat henkilöstöä, kun tulvat, metsäpalot ja ukkosmyrskyt yleistyvät. Toisaalla pelastustoimen tehtävät vähenevät, kun esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä leudontuvat talvet laskevat liikenneonnettomuuksien määriä, todetaan pelastustoimen toimintaympäristöanalyysissa. Myös mediajulkisuus on osa pelastustoimen toimintaympäristöä.

Lisärahaa hätäkeskustietojärjestelmän kehittämiseen ja viranomaisten toimitiloihin
Hallitus on päättänyt vuoden 2021 talousarvioesityksen täydentämisestä torstaina 19. marraskuuta. Hätäkeskuslaitokselle esitetään 0,5 milj. euroa hätäkeskustietojärjestelmä ERICA:n välttämättömään kehittämiseen.
- Varautumisen teemailta Seinäjoki valtuustosali 18.3.2025 Seinäjoki
- Nouhätä! -aluekilpailut pelastuslaitoksilla
- Varautumisen teemailta Alajärvi valtuustosali 19.3.2025 Alajärvi
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus