
Suomi on tarjonnut apua Intialle vaikean koronatilanteen hoitoon
Suomi on 27. huhtikuuta tarjonnut Intialle materiaaliapua maan äärimmäisen vaikean covid-19-tautitilanteen hoitoon. Suomi on valmis lähettämään Intiaan happipulloja EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.

Väitöstutkimus: Tshernobyl oli säteilyvalvonnan kehittämisen käännekohta
Tutkimuksessa kuvataan säteilyvalvonnan kehitystä 50-luvun ydinkokeista nykyhetkeen. Tutkimus osoittaa Tshernobylin onnettomuuden merkityksen säteilyvalvonnan kehittämisessä.

Nuohouspalveluja on saatavilla entiseen tapaan
Nuohouspalvelut uudistuivat vuoden 2019 alussa, kun piirinuohousjärjestelmä ja siihen liittynyt hintasääntely loppuivat. Nuohousuudistuksen seurantaryhmän arvion mukaan nuohouspalvelut näyttäisivät toimivat pääsääntöisesti kuten ennenkin. Säädösmuutosten todellisia vaikutuksia on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida, koska nuohous toteutuu pääosin vuoden tai kolmen vuoden välein.
Suomi mukana Humanitaaristen verkostojen ja kumppanuuksien viikolla
Suomi on mukana YK:n vuosittaisella Humanitaaristen verkostojen ja kumppanuuksien viikolla 19.4.-7.5.2021. Suomen delegaation yhteisenä teemana on kokonaisturvallisuus.
- Palomuseo avoinna Neulamäen pelastusasemalla Kuopio
- Palopäällystöpäivät 2025, Tampere Tampere
- Pelastusalan kansallisen työturvallisuushankkeen kick-off
- NouHätä! -loppukilpailu, Pelastusopisto Kuopio
- Palokuntanuorten SM-tietokilpailu ja Veikon Malja, Jyväskylä
- Palosuojelurahaston innovaatioseminaari Helsinki
- Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämispäivät, Pelastusopisto, Kuopio Kuopio
- Sopimuspalokuntaviikko sekä vuoden palokuntanuori -tunnustus
- Pelastustoimen ajankohtaispäivät syyskuussa, Mikkeli Mikkeli
- Palotutkimuksen päivät, Helsinki Helsinki