Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Talousarvioesityksen määrärahat eivät korjaa vuosien saatossa kasvanutta vajetta

Vuoden 2022 talousarvioesityksessä sisäministeriön pääluokkaan ehdotetaan yhteensä noin 1,566 miljardia euroa. Poliisitoimen osuus tästä on 856 miljoonaa, Rajavartiolaitoksen noin 280 miljoonaa, pelastustoimen ja Hätäkeskuslaitoksen 87 miljoonaa ja maahanmuuton 160 miljoonaa.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 27.9.2021 11:37
EU:n lippu.

Uusi laki hallinnoimaan EU:n sisäasioiden rahastoja ohjelmakaudella 2021-2027

EU:n sisäasioiden rahastojen hallinnoimista varten säädetään uusi laki. Ohjelmakautta 2021-2027 koskevassa laissa säädetään rahastojen ohjelmien hallinnoimisesta ja avustusjärjestelmän toimeenpanemisesta. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi sisäasioiden rahastoista 23.9. 
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 23.9.2021 14:28
lausunnoilla.

Jälkiraivausvelvoite koskemaan myös säteilyonnettomuuksia ja öljyvahinkoja

Suomi on EU-komission vaatimuksesta täsmentämässä pelastuslain mukaista jälkiraivausvastuuta. Jatkossa velvollisuus koskisi tulipalojen lisäksi säteilyvaaratilanteita, öljyvahinkoja ja muita onnettomuuksia. Samalla pelastuslakia ja asetusta ulkoisista pelastussuunnitelmista muutettaisiin niin, että vaatimus ratapihojen ja satama-alueiden pelastussuunnitelmista säilyisi jatkossakin laissa.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 22.9.2021 15:31
Paloauto Erottajan paloasemalla.

Pelastuslaki uudistetaan esiselvityksen ja lausuntojen pohjalta

Sisäministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen, jossa valmistellaan pelastuslakiin tehtävät kiireelliset ja välttämättömät muutokset. Tavoitteena on ajantasaistaa pelastuslaki esiselvityksen ja siitä saadun lausuntopalautteen pohjalta.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 31.8.2021 10:51

Pelastuslaitosten uutiset

Päivittyvä tiedote (11.3.): Hangon ympäristövahinko

Päivitämme tähän uusimmat tiedot Hangon ympäristövahingon selvittämisestä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toimii tilanteessa yleisjohtajana ja koordinoi toimenpiteitä. Pelastuslaitos tekee asiassa kiinteää yhteistyötä Hangon, Raaseporin, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja WWF Suomen kanssa.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 11.3.2025 12:19

Nollatoleranssi - faktaa vai fiktiota?

Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -hankkeen tuloksia esiteltiin loppuseminaarissa 25.2.2025 Kuopiossa. Hankkeessa tarkasteltiin pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisten kohtaaman epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun yleisyyttä, ilmenemismuotoja, vaikutuksia ja puuttumiskeinoja.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:38

Huomioita hoitolaitosten palotarkastuksista

Pelastuslaitoksen valvonnan painopisteteema vuonna 2024 olivat hoitolaitokset. Palotarkastuskäyntien keskeisimmät huomiot liittyivät poistumisturvallisuusselvitysten ja paloteknisten laitteiden kuntoon sekä turvallisuuden vastuukysymyksiin.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:26
Väestönsuojan merkki ovessa. Oranssilla pohjalla tummansininen kolmio, jonka alla teksti Väestönsuoja, Skyddsrum.

Väestönsuojan hoitajan kurssit taloyhtiöille huhtikuussa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää lähikoulutuksena kaksi maksutonta Väestönsuojan hoitajan kurssia taloyhtiöille huhtikuussa.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 7.3.2025 19:03
ensihoitajat ja pelastajat harjoittelevat onnettomuustilanteessa toimimista

Mikä kuormittaa pelastajia ja ensihoitajia Uudellamaalla?

Uudenmaan neljän pelastuslaitoksen yhteishankkeessa selvitetään pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä kuormittavat psykososiaaliset tekijät ja tarjotaan suosituksia psykososiaalisen työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Tiedote HelsinkiItä-UusimaaKeski-UusimaaLänsi-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 21:15
Kolme pelastajaa keltaisissa huomivaatteissa ja kypärissä. Selässä teksti pelastuslaitos Päijät-Häme.

Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi 25 hakijaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi on hakenut 25 henkilöä, joista 22 täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 5.3.2025 11:54
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa

Paloturvallisuuden itsearviointi on alkanut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella

Toimiiko palovaroitin? Näkyykö talosi osoitemerkintä tielle? Lataatko sähkölaitteitasi turvallisesti? Oletko varautunut häiriö- tai kriisitilanteita varten? Paloturvallisuuden itsearviointi on käynnissä.
Tiedote Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 9:51
Violetissa huomioliivissä ja valkoisessa kypärässä oleva nainen kirjoittaa lehtiöön. Rinnassa teksti Päijät-Häme pelastuslaitos.

Palotarkastajan virka avoinna Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi etsii kemikaaliasioihin erikoistunutta palotarkastajaa. Haku avoinna Kuntarekryssä.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 3.3.2025 12:44
Kolme miestä hymyilevät kameroille. Keskimmäisellä miehellä on pokaali kädessään.

Mikko Salmela on vuoden palomiesurheilija

Vuoden 2024 palomiesurheilijaksi on valittu pelastaja Mikko Salmela.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 28.2.2025 13:24
Kaksi ambulanssia hallissa.

Turvallisuutta ennakoiden – pelastuslaitoksen vuoden 2024 tulokset ja askelmerkit tulevaisuuteen

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun soten turvallisuuden ja varautumisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 19.2.2025 pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelujen vuoden 2024 toimintaa sekä hyväksyi valvontasuunnitelman vuodelle 2025. Vuoden 2024 toiminta osoittaa, että pelastuslaitoksen ja turvallisuuden toimiala on onnistunut hyvinvointialueen tiukasta taloustilanteesta huolimatta saavuttamaan keskeisiltä osin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteensa sekä myös parantamaan palvelujaan, toki haasteita vielä löytyy.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 26.2.2025 13:00