Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Suorituskykyhankkeen tulosten avulla yhdenmukaistetaan pelastustoimen toimintatapoja

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden suorituskyky ja suunnitteluperusteet -hankkeen loppuraportit on julkaistu. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa pelastustoimen valtakunnallisten suunnitteluperusteiden pohja ja selvittää, miten pelastustoimen ja siviilivalmiuden suorituskyky ja palvelut vastaavat toimintaympäristöä, riskejä ja asiakastarpeita.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 9.2.2022 12:14

Suomi lähettää kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntija-apua Madagaskarille

Sisäministeriö on päättänyt lähettää kaksi asiantuntijaa Madagaskarille, jossa trooppinen sykloni Batsirai on aiheuttanut laajoja tuhoja runsaiden sateiden, voimakkaan tuulen ja myrskytulvien vuoksi. Pelastusopisto toimii lähetettävien asiantuntijoiden työnantajana.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 8.2.2022 12:03

Hätäkeskustoimintaa kehitetään, jotta hätätilanteiden hoitaminen olisi tehokkaampaa

Hätäkeskustoiminnan linjaukset vuoteen 2025 ovat valmistuneet. Hätäkeskustoimintaa kehitetään entistä modernimpaan suuntaan, jotta voidaan vastata tulevaisuuden toimintaympäristön asettamiin haasteisiin. Tavoitteena on kehittää eri viranomaisten välistä yhteistyötä niin, että hätätilanteiden ennakointi ja hoitaminen olisi entistä tehokkaampaa.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 19.1.2022 12:32

Nuohousuudistus on sujunut ennakoidusti – nuohouksen hinnoissa, saatavuudessa ja laadussa ei huomattavia muutoksia

Sisäministeriö on antanut 22.12.2021 eduskunnan hallintovaliokunnalle kirjallisen selvityksen vuonna 2019 voimaan tulleen nuohousuudistuksen toteutumisesta. Selvityksen mukaan nuohousta koskevaan pelastuslain säätelyyn ei ole tarvetta tehdä muutoksia tällä hetkellä.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 17.1.2022 11:12

Pelastuslaitosten uutiset

Asuin- ja vapaa-ajan asuinrakennusten paloturvallisuuden itsearviointi 2025 on käynnissä

Paloturvallisuuden itsearviointi kohdistuu vuosittain vaihtuvalle alueelle. Etelä-Karjalan pelastuslaitos lähettää itsearviointilomakkeen kiinteistön omistajalle.
Tiedote Etelä-Karjala Pelastustoimi, 26.3.2025 14:03
Metsässä roihuaa tulipalo, oksat ja maa palaa. Savua nousee maasta ja samalla aurinko paistaa.

Varomaton risujen ja oksien polttaminen on yleinen syy maastopalolle

Roskien sekä puutarhan risujen ja oksien polttaminen on yksi yleisimmistä maastopalon syistä - etenkin kevään kuivattamaan maastoon tuli karkaa herkästi. Pelastuslaitos muistuttaa, että jätteitä ei saa hävittää kotioloissa polttamalla lainkaan ja risujen ja oksien polttamisessa on oltava huolellinen sekä noudatettava viranomaisten määräyksiä.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 26.3.2025 12:53
Savunpoiston laukaisupainike

Savunpoistolaitteiden puutteet mutkistavat pelastustehtäviä – taloyhtiöiden huolehdittava laitteistojen toimivuudesta

Puutteet liittyvät usein huollon laiminlyöntiin. Toimiva savunpoistolaitteisto voi olla tulipalotilanteessa pelastustoiminnan kannalta ratkaisevassa roolissa.
Tiedote Keski-Suomi Pelastustoimi, 26.3.2025 9:50
Kaksi pelastajaa sammutusasuissa, ajoneuvoja.

Pienten pelastusasemien lähtövalmiudet nähdään riskinä pelastuslaitoksella

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun soten turvallisuuden ja varautumisen lautakunta käsitteli kokouksessaan pelastuslaitoksen sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 25.3.2025 12:29
Kuvituskuva paloturvallisuusden itsearvioinnissa käytettävistä paloturvallisuusoppaista.

Itsearviointi kannustaa omatoimiseen paloturvallisuuden parantamiseen

Asuinkiinteistöjen paloturvallisuutta kartoitetaan taas kevään aikana kotiin postitettavilla itsearviointilomakkeilla Etelä-Savossa. Kyselyssä selvitetään esimerkiksi palovaroittimien määrää ja sijoittelua, poistumisteiden käytettävyyttä, tulisijojen ja hormien nuohousta sekä kiinteistön osoitemerkintää.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 24.3.2025 15:13
Maastopalossa palanutta metsää ja kaukana pelastaja suihkuttamassa vettä.

Puutarhajätteen poltto on kielletty suuressa osassa Päijät-Hämettä

Kodin tai mökin risuja ja oksia hävitettäessä on huomioitava Päijät-Hämeen kunnissa voimassa olevat jätehuoltomääräykset. Suuressa osassa Päijät-Hämettä puutarhajätteen hävittäminen polttamalla on kokonaan kielletty.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 24.3.2025 15:10
Palotarkastaja seisoo virka-auton edessä.

Valepalotarkastaja liikkeellä Keski-Uudellamaalla

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varoittaa alueella liikkuvasta henkilöstä, joka esiintyy valheellisesti palotarkastajana. Pelastuslaitos ei tee palotarkastuksia ilman ennakkoon sovittua aikaa eikä ota yhteyttä tuntemattomasta numerosta.
Tiedote Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 21.3.2025 14:43
Pientalojen paloturvallisuusopas.

Pientalojen paloturvallisuuden itsearvioinnin ehtii palauttaa vielä maaliskuun aikana

14 000 kotiin Pirkanmaalla saapui helmikuussa kirje pelastuslaitokselta. Kirjeessä ohjeistetaan pientalon paloturvallisuuden itsearviointiin. Lomakkeen ehtii palauttaa vielä maaliskuun aikana. Perinteinen palotarkastus tehdään taloihin, joista arviointia ei palauteta ajoissa.
Tiedote Pirkanmaa Pelastustoimi, 21.3.2025 13:38

Satakunnan kahdeksasluokkalaiset mittelivät pelastustaidoissa

Kanta-Porin paloasemalla järjestettiin 19.3. NouHätä!-kampanjan aluekilpailu. Kilpailuun osallistui alkukarsintojen perusteella valitut 20 kolmen hengen joukkuetta. Kilpailun voitti Meri-Porin yhtenäiskoulu.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 20.3.2025 18:14
Kolme tyttöä keltaiset liivit vaatteiden päällä ryhmäkuvassa. Taustalla kuva, jossa tulenlieskat. Kuvassa myös Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen logolla varustettu roll-up.

Iitin yläkoulun joukkue Päijät-Hämeen NouHätä!-mestariksi

NouHätä!-pelastustaitokampanjan aluekilpailussa ratkottiin tänään Päijät-Hämeen mestaruus. Parhaiten teoriakokeesta ja neljästä tehtävärastista koostuvassa aluekilpailussa menestyi Iitin yläkoulun joukkue "Tulilieskat", joka kutsutaan Pelastusopistolla huhtikuussa järjestettävään valtakunnalliseen NouHätä!-loppukilpailuun.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 19.3.2025 18:15