Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Paloauto Erottajan paloasemalla.

Pelastusalalle laaditaan kansallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Sisäministeriö on asettanut työryhmän tuottamaan tietoa ja kehittämistoimia pelastustoimen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 15.5.2020 13:18
Nuohooja katolla.

Rakennusten nuohous virusepidemian pitkittyessä

Koronavirusepidemian pitkittyminen vaikuttaa rakennusten tulisijojen ja savuhormien nuohouksen tilaamiseen ja toteuttamiseen. Sisäministeriö suositti 31.3.2020 siirtämään muun kuin välttämättömän nuohouksen myöhempään ajankohtaan koronavirustilanteen aikana. Rakennusten nuohouksia ei kuitenkaan voi siirtää määräämättömäksi ajaksi tai jättää kokonaan tekemättä.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 14.5.2020 15:28
Kuva: kaatuneet puut.

Alueellisen kriisiviestinnän nykytilaa ja kehittämistarpeita on kartoitettu yhteistyössä

Alueellisissa kriiseissä ja niiden eri vaiheissa lukuisilla eri organisaatioilla on kansalaisviestinnän vastuita ja -rooleja, joiden muodostamaa kokonaisuutta mikään yksittäinen toimija ei hallitse. Silti kaikkien olisi pystyttävä tuottamaan ja välittämään alueen asukkaille ja kansalaisille tarpeellista tietoa oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 4.5.2020 14:58
Kehysriihi 2020.

Sisäisen turvallisuuden viranomaisten perustoiminnan rahoitus ja tarvittavat investoinnit korostuvat sisäministeriön määrärahaesityksessä

Hallitus on saanut vuosien 2021–2024 julkisen talouden suunnitelmaa ja toista lisätalousarviota koskevat neuvottelut päätökseen.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 8.4.2020 14:31

Pelastuslaitosten uutiset

Päivittyvä tiedote (11.3.): Hangon ympäristövahinko

Päivitämme tähän uusimmat tiedot Hangon ympäristövahingon selvittämisestä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toimii tilanteessa yleisjohtajana ja koordinoi toimenpiteitä. Pelastuslaitos tekee asiassa kiinteää yhteistyötä Hangon, Raaseporin, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja WWF Suomen kanssa.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 11.3.2025 12:19

Nollatoleranssi - faktaa vai fiktiota?

Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -hankkeen tuloksia esiteltiin loppuseminaarissa 25.2.2025 Kuopiossa. Hankkeessa tarkasteltiin pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisten kohtaaman epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun yleisyyttä, ilmenemismuotoja, vaikutuksia ja puuttumiskeinoja.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:38

Huomioita hoitolaitosten palotarkastuksista

Pelastuslaitoksen valvonnan painopisteteema vuonna 2024 olivat hoitolaitokset. Palotarkastuskäyntien keskeisimmät huomiot liittyivät poistumisturvallisuusselvitysten ja paloteknisten laitteiden kuntoon sekä turvallisuuden vastuukysymyksiin.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:26
Väestönsuojan merkki ovessa. Oranssilla pohjalla tummansininen kolmio, jonka alla teksti Väestönsuoja, Skyddsrum.

Väestönsuojan hoitajan kurssit taloyhtiöille huhtikuussa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää lähikoulutuksena kaksi maksutonta Väestönsuojan hoitajan kurssia taloyhtiöille huhtikuussa.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 7.3.2025 19:03
ensihoitajat ja pelastajat harjoittelevat onnettomuustilanteessa toimimista

Mikä kuormittaa pelastajia ja ensihoitajia Uudellamaalla?

Uudenmaan neljän pelastuslaitoksen yhteishankkeessa selvitetään pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä kuormittavat psykososiaaliset tekijät ja tarjotaan suosituksia psykososiaalisen työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Tiedote HelsinkiItä-UusimaaKeski-UusimaaLänsi-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 21:15
Kolme pelastajaa keltaisissa huomivaatteissa ja kypärissä. Selässä teksti pelastuslaitos Päijät-Häme.

Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi 25 hakijaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi on hakenut 25 henkilöä, joista 22 täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 5.3.2025 11:54
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa

Paloturvallisuuden itsearviointi on alkanut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella

Toimiiko palovaroitin? Näkyykö talosi osoitemerkintä tielle? Lataatko sähkölaitteitasi turvallisesti? Oletko varautunut häiriö- tai kriisitilanteita varten? Paloturvallisuuden itsearviointi on käynnissä.
Tiedote Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 9:51
Violetissa huomioliivissä ja valkoisessa kypärässä oleva nainen kirjoittaa lehtiöön. Rinnassa teksti Päijät-Häme pelastuslaitos.

Palotarkastajan virka avoinna Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi etsii kemikaaliasioihin erikoistunutta palotarkastajaa. Haku avoinna Kuntarekryssä.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 3.3.2025 12:44
Kolme miestä hymyilevät kameroille. Keskimmäisellä miehellä on pokaali kädessään.

Mikko Salmela on vuoden palomiesurheilija

Vuoden 2024 palomiesurheilijaksi on valittu pelastaja Mikko Salmela.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 28.2.2025 13:24
Kaksi ambulanssia hallissa.

Turvallisuutta ennakoiden – pelastuslaitoksen vuoden 2024 tulokset ja askelmerkit tulevaisuuteen

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun soten turvallisuuden ja varautumisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 19.2.2025 pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelujen vuoden 2024 toimintaa sekä hyväksyi valvontasuunnitelman vuodelle 2025. Vuoden 2024 toiminta osoittaa, että pelastuslaitoksen ja turvallisuuden toimiala on onnistunut hyvinvointialueen tiukasta taloustilanteesta huolimatta saavuttamaan keskeisiltä osin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteensa sekä myös parantamaan palvelujaan, toki haasteita vielä löytyy.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 26.2.2025 13:00