Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Alueellisten riskiarvioiden valmistelu käynnistyy uuden ohjeen mukaisesti

Alueelliset riskiarviot valmistellaan lähtökohtaisesti pelastustoimen alueittain hyvinvointialuejako huomioiden. Erillisratkaisuna on Uusimaa, jossa laaditaan Uudenmaan yhteinen riskiarvio. Riskiarvioiden tavoitteellinen valmistumisaikataulu on kevättalvella 2023. 
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 25.5.2022 11:30

Valtakunnallinen ohje vapaaehtoisten hyödyntämisestä pelastustoimen tehtävillä ja osana siviilivalmiutta on valmistunut

Pelastuslaitoksille on luotu valtakunnallinen ohje vapaaehtoisten voimavarojen hyödyntämiseksi pelastustoimessa. Ohjeen tavoitteena on edistää ja yhdenmukaista vapaaehtoisten hyödyntämistä pelastustoiminnassa. Lisäksi pyritään kehittämään vapaaehtoisten huomioimista pelastustoimen varautumisessa suuronnettomuuksiin, häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 20.5.2022 10:10

Pelastustoimea kehitetään entistä vaikuttavammaksi valtakunnallisesti

Vuosina 2020-2021 toteutetussa Pelastustoimen ja siviilivalmiuden suorituskyky ja suunnitteluperusteet -hankkeessa tuotettiin mittava määrä pelastustoimen kehittämiseen tähtääviä selvityksiä. Hankkeen 11 raporttia julkaistiin 9.2.2022. Keväästä 2022 alkaen hanketuotokset otetaan osaksi pelastustoimen kehittämistä valtakunnallisesti.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 19.5.2022 10:45

Suomalaisen siviilivalmiuden nykytilaa ja kehittämistarpeita selvittämään on valittu tutkimusryhmä

Siviilivalmius yhdessä: globaaleista uhkista ja mahdollisuuksista yhteiseen valmiuteen -hankkeen tavoitteena on luoda kokonaiskuva suomalaisen siviilivalmiuden nykytilasta ja hahmottaa sen kehitystarpeita sekä mahdollisuuksia monimutkaisessa, kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 18.5.2022 12:12

Pelastuslaitosten uutiset

Päivittyvä tiedote (11.3.): Hangon ympäristövahinko

Päivitämme tähän uusimmat tiedot Hangon ympäristövahingon selvittämisestä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toimii tilanteessa yleisjohtajana ja koordinoi toimenpiteitä. Pelastuslaitos tekee asiassa kiinteää yhteistyötä Hangon, Raaseporin, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja WWF Suomen kanssa.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 11.3.2025 12:19

Nollatoleranssi - faktaa vai fiktiota?

Pelastustoimen nollatoleranssi syrjinnälle ja häirinnälle – faktaa vai fiktiota? -hankkeen tuloksia esiteltiin loppuseminaarissa 25.2.2025 Kuopiossa. Hankkeessa tarkasteltiin pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisten kohtaaman epäasiallisen ja väkivaltaisen kohtelun yleisyyttä, ilmenemismuotoja, vaikutuksia ja puuttumiskeinoja.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:38

Huomioita hoitolaitosten palotarkastuksista

Pelastuslaitoksen valvonnan painopisteteema vuonna 2024 olivat hoitolaitokset. Palotarkastuskäyntien keskeisimmät huomiot liittyivät poistumisturvallisuusselvitysten ja paloteknisten laitteiden kuntoon sekä turvallisuuden vastuukysymyksiin.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 10.3.2025 15:26
Väestönsuojan merkki ovessa. Oranssilla pohjalla tummansininen kolmio, jonka alla teksti Väestönsuoja, Skyddsrum.

Väestönsuojan hoitajan kurssit taloyhtiöille huhtikuussa

Päijät-Hämeen pelastuslaitos järjestää lähikoulutuksena kaksi maksutonta Väestönsuojan hoitajan kurssia taloyhtiöille huhtikuussa.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 7.3.2025 19:03
ensihoitajat ja pelastajat harjoittelevat onnettomuustilanteessa toimimista

Mikä kuormittaa pelastajia ja ensihoitajia Uudellamaalla?

Uudenmaan neljän pelastuslaitoksen yhteishankkeessa selvitetään pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä kuormittavat psykososiaaliset tekijät ja tarjotaan suosituksia psykososiaalisen työhyvinvoinnin kehittämiseen.
Tiedote HelsinkiItä-UusimaaKeski-UusimaaLänsi-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 21:15
Kolme pelastajaa keltaisissa huomivaatteissa ja kypärissä. Selässä teksti pelastuslaitos Päijät-Häme.

Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi 25 hakijaa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastusjohtajaksi on hakenut 25 henkilöä, joista 22 täyttää kelpoisuusvaatimukset.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 5.3.2025 11:54
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen logo paloauton ovessa

Paloturvallisuuden itsearviointi on alkanut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella

Toimiiko palovaroitin? Näkyykö talosi osoitemerkintä tielle? Lataatko sähkölaitteitasi turvallisesti? Oletko varautunut häiriö- tai kriisitilanteita varten? Paloturvallisuuden itsearviointi on käynnissä.
Tiedote Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 5.3.2025 9:51
Violetissa huomioliivissä ja valkoisessa kypärässä oleva nainen kirjoittaa lehtiöön. Rinnassa teksti Päijät-Häme pelastuslaitos.

Palotarkastajan virka avoinna Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen pelastustoimi etsii kemikaaliasioihin erikoistunutta palotarkastajaa. Haku avoinna Kuntarekryssä.
Tiedote Päijät-Häme Pelastustoimi, 3.3.2025 12:44
Kolme miestä hymyilevät kameroille. Keskimmäisellä miehellä on pokaali kädessään.

Mikko Salmela on vuoden palomiesurheilija

Vuoden 2024 palomiesurheilijaksi on valittu pelastaja Mikko Salmela.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 28.2.2025 13:24
Kaksi ambulanssia hallissa.

Turvallisuutta ennakoiden – pelastuslaitoksen vuoden 2024 tulokset ja askelmerkit tulevaisuuteen

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun soten turvallisuuden ja varautumisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 19.2.2025 pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelujen vuoden 2024 toimintaa sekä hyväksyi valvontasuunnitelman vuodelle 2025. Vuoden 2024 toiminta osoittaa, että pelastuslaitoksen ja turvallisuuden toimiala on onnistunut hyvinvointialueen tiukasta taloustilanteesta huolimatta saavuttamaan keskeisiltä osin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteensa sekä myös parantamaan palvelujaan, toki haasteita vielä löytyy.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 26.2.2025 13:00