Turkian VPK:n toiminta on lakannut, eikä palokunta ole ollut enää hälytettävissä pelastustehtäville 3.10.2024 alkaen.
Tiedote
Kymenlaakso Pelastustoimi, 4.10.2024 10:02
Arjen turvallisuus ja varautuminen ovat esillä Joensuu Areenassa lokakuussa, kun valtakunnalliset kokonaisturvallisuusmessut kokoavat yhteen asukkaat, viranomaiset, elinkeinoelämän toimijat ja järjestöt.
Tiedote
Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 3.10.2024 13:30
Espoonlahden vanhan, vuonna 1978 valmistuneen paloaseman toiminta siirtyi tänään (3.10.) uudisrakennukseen osoitteeseen Tyskaksenkaari 3. Paloaseman nimi säilyy samana. Aiemmin syyskuussa siirtyi Niittykummun paloaseman toiminta uudelle Matinkylän paloasemalle. Espoon alueella on kaikkiaan viisi paloasemaa.
Tiedote
Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 3.10.2024 9:04
Palomies Aki Pollari, 57, on vuoden 2024 Stadin brankkari. Työura pelastuslaitoksella on kestänyt yli 30 vuotta, ja jatkuu edelleen.
Tiedote
Helsinki Pelastustoimi, 2.10.2024 9:33
Terveydensuojeluviranomainen on ottanut verkostovedestä näytteet veden laadun varmistamiseksi. Tulokset ovat käytettävissä tiistaina 1.10. ja niistä tiedotetaan viiveettä. Keittokehotus on voimassa, kunnes on varmistunut, että vedenlaadussa ei ole poikkeamia.
Tiedote
Etelä-Savo Pelastustoimi, 26.9.2024 14:18
Lokakuun alussa avattavalle Tikkurilan valmiusasemalle sijoittuu kaksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksikköä: ensihoitoyksikkö, eli ambulanssi sekä kärkiyksikkö, eli pieni paloauto. Asemalta löytyvät myös Tikkurilan VPK:n ajoneuvot ja tilat. Lähivuosina Vantaalle rakennetaan lisää valmiusasemia, jotta Keski-Uudenmaan pelastuslaitos pystyy nostamaan toimintavalmiutensa lakisääteiselle tasolle.
Tiedote
Keski-Uusimaa Pelastustoimi, 25.9.2024 15:16
Yksikkö tuo säästöä ja parantaa maakunnan asukkaiden saamaa ensihoitoa. Vuoden 2023 toukokuussa toimintansa aloittaneesta ensihoidon virtuaaliyksikön toiminnasta on tehty taloudellinen arviointi. Kyseessä on Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tilannekeskuksesta käsin virtuaalisesti toimiva ensihoidon erityisyksikkö, joka on erikoistunut tekemään puhelimitse hoidon tarpeen arviointia ja käsittelemään siten ensihoidon kiireettömiä D-tehtäviä.
Tiedote
Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 23.9.2024 13:50
Julkaisemme neljän kuukauden välein kotisivuillamme eri mittarein, miten palvelumme ovat toteutuneet.
Tiedote
Etelä-Karjala Pelastustoimi, 20.9.2024 8:46
Häiriö vaikuttaa Telian liittymiin sekä osaan Eloisan palvelunumeroista Pertunmaalla. Häiriö johtuu verkon huoltotöistä ja Telia on ilmoittanut niiden valmistuvan 18.9. klo 18 mennessä. Hätäpuheluiden pitäisi toimia normaalisti, koska matkapuhelimet käyttävät hätäpuheluun automaattisesti minkä tahansa operaattorin toimivaa verkkoa.
Tiedote
Etelä-Savo Pelastustoimi, 17.9.2024 11:54
Rantatunnelissa järjestetään pelastusharjoitus 24.–25.9.2024 kello 22–04 välisenä aikana. Tunneli on harjoituksen ajan suljettuna liikenteeltä ja liikenne ohjataan katuverkon kautta kulkevalle opastetulle varareitille.
Tiedote
Pirkanmaa Pelastustoimi, 16.9.2024 14:34