Hyppää sisältöön
Takaisin

Rakennuspalot vähenivät Pohjois-Karjalassa – pienet palonalut ja läheltä piti -tilanteet kuitenkin lisääntyivät

Julkaisuajankohta 7.8.2026 11.28
Tyyppi:Tiedote
Maastopalo metsässä.
Kuva: Pelastusryhmänjohtaja Aki Sirén

Pohjois-Karjalassa vuoden 2026 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana rakennuspalojen määrä on vähentynyt edellisiin vuosiin verrattuna. Samaan aikaan rakennuspalovaarojen eli pienten palonalkujen ja läheltä piti -tilanteiden määrä kasvoi vastaavassa suhteessa.

Suomen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteena on puolittaa tulipalojen määrä vuoteen 2030 mennessä, joten kehitys Pohjois-Karjalassa on rakennuspalojen osalta oikeansuuntaista.

– Rakennuspalojen määrän väheneminen on myönteinen kehityssuunta. Samalla on kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että pieniä palonalkuja ja vaaratilanteita on ollut hieman aiempaa enemmän. Usein juuri niistä voidaan oppia ja ehkäistä vakavampien onnettomuuksien syntyminen, sanoo riskienhallintapäällikkö Janne Halonen.

Myös liikennepalojen määrä on alkuvuonna vähentynyt Pohjois-Karjalassa.

Kuiva maasto pitää maastopaloriskin edelleen koholla

Poikkeuksellisen kuiva kevät näkyi maastopalojen määrässä. Alkuvuoden aikana maastopaloja syttyi tavallista enemmän, mutta ne jäivät pinta-alaltaan pääosin pieniksi.

Valtaosa maastopaloista aiheutuu ihmisen toiminnasta. Vaikka kesä on edennyt, maasto on monin paikoin edelleen kuivaa, joten avotulen kanssa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos muistuttaa, että risujen ja puutarhajätteen polttamisessa on aina arvioitava olosuhteet huolellisesti ja valvottava poltto loppuun saakka.

Noudata ohjeita:

  • Tarkista ennen polttamista, onko alueella ole voimassa maastopalovaroitusta. Myös tuulisella säällä on polttamista syytä välttää.
  • Älä koskaan jätä tulta ilman valvontaa.
  • Varaa sammutusvälineet, kuten vettä, letku tai käsisammutin, helposti saataville.
  • Huolehdi, että tuli on sammunut kokonaan ennen poistumista paikalta.
  • Jos tuli karkaa hallinnasta, soita hätänumeroon 112.

– Pienikin kipinä voi kuivissa olosuhteissa sytyttää maastopalon. Jokaisen kannattaa arvioida, onko polttaminen ylipäätään turvallista vai voisiko sen siirtää myöhempään ajankohtaan, Halonen muistuttaa.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kannustaa kaikkia huolehtimaan omasta ja ympäristön turvallisuudesta. Huolellisuudella ja ennakoinnilla voidaan ehkäistä merkittävä osa tulipaloista.

Pohjois-Karjala

Uusimmat