Ajankohtaisiin

Päijät-Hämeen pelastuslaitos tuottaa jatkossa palvelut Iitin kunnalle

17.11.2020 12.00
Vuolenkosken VPK:n kalustoa talvisessa maisemassa.

Iitin kunta ja alueen kaksi sopimuspalokuntaa siirtyvät Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen alaisuuteen 1.1.2021. Palvelut ja pelastustoiminta jatkuvat kuntalaisille kuten ennenkin – vain osa tekijöistä vaihtuu. Lupien haku ja ilmoitukset tulee jatkossa tehdä Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle. Päijät-Hämeen pelastuslaitos odottaa hälytysmäärän nousevan Iitin myötä noin 200 hälytyksellä vuodessa.

Iitin kunta vaihtaa 1.1.2021 maakuntaa Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen ja samalla pelastustoiminnan palvelujen tuottaja muuttuu Iitin osalta Kymenlaakson pelastuslaitoksesta Päijät-Hämeen pelastuslaitokseksi. Valtioneuvosto päätti 25. kesäkuuta pelastustoimen aluejaon muutoksista. Muutokset tehtiin, jotta pelastustoimen aluejako vastaisi muuttunutta maakuntajakoa.

Valmisteluja tehty pitkään

Iitin kunnan siirtyessä Päijät-Hämeen maakuntaan myös vastuu pelastustoimen palveluntuotannosta siirtyy Päijät-Hämeeseen eli Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle.

”Ensimmäiset neuvottelut siirrosta pidettiin jo 2017, jonka jälkeen neuvotteluja ja valmistelua on tehty säännöllisesti. Neuvotteluja on käyty lähinnä Kymenlaakson pelastuslaitoksen sekä alueen sopimuspalokuntien kanssa”, pelastusjohtaja Jari Hyvärinen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kuvaa.

Talouden sekä palvelutasopäätöksen osalta mukana on ollut Iitin kunta. Kunnat määrittelevät palvelutasopäätöksessä pelastuslaitoksen palvelujen tason ja tavan.

Kaikki valmistelut tähtäävät siihen, että pelastustoimen palvelut säilyvät kuntalaisille vähintään saman tasoisina kuin ne ovat olleet aiemmin Kymenlaakson pelastuslaitoksen tuottamina.

”Neuvottelut ovat sujuneet hyvässä hengessä, ja asioista on saatu sovittua hyvissä ajoin ennen ”isännän” vaihdosta”, Hyvärinen kertoo.

Samaa mieltä on Kymenlaakson pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Vesa Parkko.

”Maakuntavaihdoksen suunnittelu on sujunut kivuttomasti ja ammattitaitoisesti.”

”Kymenlaakson pelastuslaitokselta siirtyy kaksi vahvaa sopimuspalokuntaa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen talliin. Palokunnat ovat tuottaneet tehokkaasti pelastustoimen lähipalveluja iittiläisille, ja niin jatkuu myös tulevina vuosina”, Parkko jatkaa.

Hän toivottaa Iitin VPK:lle ja Vuolenkosken VPK:lle menestystä tärkeässä työssä.

Iitissä toimii kaksi sopimuspalokuntaa

Iitissä toimii kaksi sopimuspalokuntaa, jotka ovat tehneet palokuntasopimuksen 1.1.2021 alkaen Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen kanssa. Kumpikin Iitin sopimuspalokunnista toimii I-valmiusasteen palokuntana eli ne lähtevät hälytykseen ensisijaisena palokunta noin viidessä minuutissa hälytyksestä. Molemmat sopimuspalokunnat hoitavat myös ensivastetoimintaa.

Iitin VPK:n asemapaikka on Kausala. Hälytysosastoon kuuluu 69 henkilöä, mikä on sopimuspalokunnaksi paljon. Palokunnan päällikkönä toimii Tuomas Turunen. Iitin VPK:lla oli viime vuonna 152 pelastustehtävää, joista 48 ensivastetehtäviä.

Sekä Iitin VPK että Vuolenkosken VPK ovat perinteikkäitä ja aloittaneet toimintansa jo 1929. Vuolenkosken VPK:n päällikkönä toimii Tauno Lehtinen. Vuolenkosken VPK:lla oli viime vuonna 53 pelastustehtävää, joista 10 ensivastetehtäviä. Hälytysosastossa on 23 jäsentä.

Päijät-Hämeessä toimii ensi vuodesta alkaen yhteensä 21 sopimuspalokuntaa.

Iitissä viime vuonna 184 pelastustehtävää

Suurin osa Iitin kunnan alueella tapahtuneista onnettomuuksista sijoittuu 12-tien varteen. Vuonna 2019 alueella oli 184 pelastustehtävää, joista 64 ensivastetehtävää, 36 liikenneonnettomuutta ja 24 tulipaloa tai tulipalovaaraa (ks. taulukko).

Iitissä on reilut 20 kohdetta, joissa on automaattinen paloilmoitusjärjestelmä. Näitä ovat esimerkiksi hoitolaitokset ja teollisuuslaitokset.

KymiRingin suurtapahtumat tulevat tulevaisuudessa vaatimaan pelastuslaitokselta varautumista. ”Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen pelastuslaitokset ovat tehneet ennakoivasti yhteistyötä moottoriradan turvallisuusasioissa jo radan suunnitteluvaiheessa”, kertoo riskienhallintapäällikkö Marjo Oksanen Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta.

Viime kesänä auennut Kimolan kanava saattaa lisätä lomakauden hälytyksiä.

Vaikutukset Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle

Päijät-Hämeen pelastuslaitos varmistaa riittävät riskienhallinnan resurssit alueen laajennettua Iitillä perustamalla uuden palotarkastajan viran. Kuntalaisia ja yhteistyöviranomaisia palvelee myös muu henkilöstö, oli kyseessä sitten turvallisuuteen liittyä ohjaus, neuvonta tai koulutus, muut asiantuntijapalvelut tai pelastustoimintaa vaativa hätätilanne.

Iitin siirtoon liittyvät käytännönvalmistelut aloitettiin keväällä suunnittelutyöllä. Työt etenevät muutostöihin viikolla 51, jolloin mm. hälytys- ja viestijärjestelmät päivitetään Päijät-Hämeen mallin mukaiseksi.

”Iitin hälytykset tullaan näillä näkymin siirtämään Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle pyhien vuoksi jo 29. joulukuuta yhteistoimintaviranomaiset huomioiden, kertoo aluepalopäällikkö Heikki Suomalainen.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos odottaa pelastustehtävämäärän kasvavan Iitin myötä noin 200 vuodessa.

Lisätietoa:

Muutoksesta yleisesti: Jari Hyvärinen, pelastusjohtaja, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, 0440 773 100

Teknisistä muutoksista: Heikki Suomalainen, aluepalopäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, 0440 773 254

Riskienhallinnasta ja valvonnasta: Marjo Oksanen, riskienhallintapäällikkö, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, 0440 773 208

Muutoksesta yleisesti:

Vesa Parkko, pelastusjohtaja, Kymenlaakson pelastuslaitos, 044 702 6210

Juha Tiitinen, pelastuspäällikkö, Kymenlaakson pelastuslaitos, 044 702 6310

Sopimuspalokuntien näkökulmasta:

Tuomas Turunen, Iitin VPK:n päällikkö, 040 5063 028

Tauno Lehtinen, Vuolenkosken VPK:n päällikkö, 040 687 1898

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen yhteystiedot

Asiakaspalvelu arkisin klo 9-15 p. 03-8773 112.

Päivystävä palotarkastaja arkisin klo 9-11 ja 12-15 p. 0440-772 222 tai [email protected].

Chat: Päivystävän palotarkastajan tavoittaa myös www.phpela.fi -sivuston kautta avautuvassa chatissa.

Päivystävät palomestarit ja muut yhteystiedothttps://www.phpela.fi/yhteydenotto/

Verkkosivutwww.phpela.fi

Sosiaalisen median kanavat:

Facebook.com/paijathameenpelastuslaitos

Twitter.com/phpelastus

Instagram.com/phpelastuslaitos

Kymenlaakso