Noljakan pelastusaseman piha-alue aidataan
Noljakan pelastusasemalla Joensuussa alkaa ajoneuvokatoksen rakentaminen. Rakennustöiden yhteydessä toteutetaan pelastusaseman piha-alueen aitaamisen ensimmäinen vaihe. Aitaamisella rajoitetaan ulkopuolisten liikkumista pelastusaseman alueella.
Noljakan pelastusaseman ajoneuvokatoksen rakennustyöt alkavat elokuussa ja jatkuvat syksyn aikana. Rakennustöiden yhteydessä pelastusaseman piha-alueelle rakennetaan pysyvä aitaus.
- Vallitsevan turvallisuustilanteen johdosta pelastusasemien kiinteistöturvallisuuteen kiinnitetään entistä enemmän huomioita. Aitauksella parannetaan alueen turvallisuutta ja selkeytetään pelastusaseman toiminta- ja työskentelyaluetta. Jatkossa liikkuminen pelastusaseman piha-alueella on rajoitettua, kertoo pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.