Ilotulitteiden käyttö venetsialaisten aikaan
Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Pelastusviranomainen on määritellyt ilotulitteiden käyttöajat Pirkanmaalla.
Pirkanmaan pelastuslaitos sallii ilotulitteiden käytön ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta venetsialaisten aikaan lauantaina 29.8.2026 kello 18.00–24.00 Pirkanmaalla. Päätös on voimassa vain taajama-alueiden ulkopuolella vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Jos maastopalovaroitus on voimassa, ilotulitteiden käyttö on kuitenkin kokonaan kiellettyä.
Ilotulitteita käytettäessä on noudatettava ampumapaikan olosuhteisiin nähden riittävää varovaisuutta ja huolellisuutta siten, ettei niiden käytöstä aiheudu henkilö- ja omaisuusvahinkojen vaaraa. Lisäksi on huomioitava, että ampumisella ei aiheuteta kohtuutonta häiriötä ympäristölle sekä riittävä yli yhden kilometrin suojaetäisyys eläintiloihin ja eläinlaitumiin täyttyy.
Pelastuspäällikkö Tytti Oksanen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että sopivia ilotulitteiden käyttöpaikkoja ovat aukeat alueet ja rannat, joiden läheisyydessä ei ole rakennuksia tai veneitä. Ilotulitteita käytettäessä tulee aina huomioida oma, muiden henkilöiden sekä ympäristön turvallisuus.
– Maastopalovaroituksen voimassa ollessa tai kovan tuulen aikana ilotulitteiden ampuminen on kiellettyä, Oksanen muistuttaa.
Varoitusten voimassaolon voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Venetsialaisten turvallisen vieton muistilista
- Ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille ja päihtyneille on kiellettyä.
- Ilotulitteita käytettäessä suojalasien käyttö on pakollista. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
- Noudata aina tuotteen mukana tulevia käyttöohjeita käsitellessäsi ilotulitteita.
- Ilotulitteita saa käyttää ainoastaan ulkona, aukealla paikalla.
- Ilotulitteiden ampuminen väkijoukossa on ehdottomasti kiellettyä.
- Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille tai ympäristölle.
- Huomioi, että ilotulitteiden ampumispaikalta on vähintään yhden kilometrin etäisyys eläintiloihin ja -laitumiin.
- Ilotulitteita sytytettäessä on hyvä käyttää sytytyspuikkoa.
- Tulentekovälineitä, tulta tai ilotulitteita käsitellessä kannattaa aina huolehtia myös alkusammutusvalmiudesta.
- Ulkotulet kuuluvat juhlaan, mutta nekään eivät ole vaarattomia
Ulkotulien sijoittelussa huomioitavat asiat
- Sijoita tulet aina palamattomalle alustalle, esimerkiksi kivi-, betoni-, metalli- tai lasialustalle.
- Sijoita tulet riittävän etäälle kulkuteistä, koska esimerkiksi keinokuituvaatteet syttyvät ja sulavat helposti.
- Aseta tulet paikkaan, jossa ne ovat suojassa tuulelta ja sateelta. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa foliotulien kanssa. Foliotulet kevenevät palaessaan, jolloin tuuli voi helposti siirtää niitä.
- Avotulta on aina valvottava!