Hyppää sisältöön
Takaisin

Iitin ja Herralan palokuntanuorilla ikimuistoinen CTIF-kilpailumatka Tšekissä heinäkuussa

Julkaisuajankohta 21.8.2026 15.27
Tyyppi:Tiedote
Nuorten pelastusalan kilpailusuoritus urheilukentällä. Useita osallistujia on omilla suoritusradoillaan punaisissa kypärissä ja numeroiduissa liiveissä. Kilpailijat käsittelevät letkuja ja muuta sammutuskalustoa nurmialueella. Taustalla näkyy punavalkoisia rastitauluja, ajanotto sekä sinisiä telttoja. Kuvassa on meneillään pelastustaitoja ja palokuntatoimintaa mittaava kilpailulaji ulko-olosuhteissa.

Iitin VPK:n ja Herralan VPK:n palokuntanuoret valmistautuivat kevään ajan yhteisjoukkueella CTIF-palokuntakilpailuun. Harjoittelu huipentui heinäkuussa kansainväliseen kilpailumatkaan Tšekin Šumperkiin.

Kilpailu järjestettiin 13.–18.7. Tšekin Šumperkissa. Iitin ja Herralan yhteisjoukkue edusti kilpailussa Suomea tyttöjen joukkueena.

Yhteinen kilpailuprojekti käynnistyi jo viime vuoden puolella ja keväällä harjoituksia jatkettiin säännöllisesti vuorotellen Iitissä ja Herralassa. Lisäksi joukkue kokoontui kahteen pidempään harjoitukseen: yhden päivän harjoitusleirille Iitissä sekä yön yli kestäneeseen harjoitukseen Herralassa. Nuoret harjoittelivat ahkerasti ja kehittivät suorituksiaan kevään aikana askel askeleelta.

Kilpailussa kehitys näkyi hienosti: joukkue teki kaikkien aikojen parhaat aikansa molemmissa kilpailuosioissa. Lopputuloksissa tytöt sijoittuivat sijalle 12/20 ja saavuttivat hopeatason, kun sijoitukset 1–6 palkittiin kullalla ja sijoitukset 7–12 hopealla.

Kilpailumatka tarjosi nuorille paljon muutakin kuin itse kilpailun: uusia ystäviä, kansainvälistä tunnelmaa, yhteishenkeä ja ikimuistoisia kokemuksia. Matkan alussa suomalaisjoukkueet pääsivät tutustumaan myös Prahan uuteen paloasemaan.

Nuorten kokemuksia matkasta

Ryhmä nuoria pelastustaitokilpailun osallistujia poseeraa urheilukentällä. Ajanottotaulussa näkyy kilpailusuorituksen aika 0:49,33. Kuvassa korostuvat joukkuehenki, kilpailutapahtuma ja onnistuneen suorituksen dokumentointi ulkoilmaolosuhteissa.

“Matka oli kiva ja oli hienoa päästä kilpailemaan. Kilpailu sujui hyvin ja teimme hienon suorituksen nollavirheillä. Hyvä ryhmähenki auttoi kisasuorituksessa. Matkan jälkeen fiilis oli haikea, kun reissu oli ohi, mutta lähtisin ehdottomasti uudestaan, jos mahdollisuus tulisi.” – Minttu, Iitin VPK.

“Oli kiva saada paljon uusia kavereita ja kokemus oli mahtava. Oli upeaa päästä osaksi kansainvälistä CTIF-kilpailua.” – Meea, Herralan VPK.

“Oli tosi kiva viikko ja kilpailu oli hauska. Reissussa tutustuttiin uusiin ihmisiin, mikä oli hienoa. Kilpailu meni hyvin, ja kotiin palaaminen harmitti vähän, koska matkalla oli niin mukavaa.” – Mimosa, Iitin VPK.

“Matka oli uudenlainen kokemus ja jää varmasti pitkäksi aikaa mieleen. Reissussa oppi paljon uutta erilaisista kulttuureista, niin tavoista kuin ruoastakin. Myös englannin puhuminen kehittyi ja mukaan tarttui muutamia tšekin kielen sanoja. Kisapaikan ja avajaisten tunnelma yllätti: kannustus oli todella kovaa. Matkasta jäi todella positiivinen fiilis ja lähtisin todellakin uudestaan.” – Moona, Iitin VPK.

“Ulkomaille kisaamaan lähteminen oli todella hauska ja ikimuistoinen kokemus. Koulumajoituksessa yhteishenki vahvistui, ja siellä tutustui paremmin omaan joukkueeseen sekä muiden maiden joukkueisiin. Kisoissa oli energinen ja hyvä tunnelma, ja oli kivaa kannustaa myös muita Suomen joukkueita. Menisin mielelläni milloin vain uudestaan.” – Veera, Iitin VPK.

“Reissu oli kokonaisuudessaan ihan mahtava – yksi elämän parhaista kokemuksista. Parasta oli saada paljon uusia kavereita ja tutustua uusiin kulttuureihin. Myös hyvä fiilis ja yhteishenki olivat aivan parasta. Itse kisaaminen oli mahtavaa, kun katsojia oli paljon, jännitys oli suuri ja saimme virheettömät suoritukset sekä hyvät ajat.” – Neea, Iitin VPK.

Toimintanäytös Turvallinen Lahti -tapahtumassa lauantaina 22.8.

CTIF-joukkue on osallistuu lauantaina 22.8. kello 10-13 järjestettävään Turvallinen Lahti -tapahtumaan Lahden torilla. Palokuntanuoret ovat tavattavissa koko tapahtuman ajan. Tapahtumassa järjestetään myös sovellettu CTIF-kilpailuradan toimintanäytös kello 11 ja 12. Tervetuloa tapaamaan palokuntanuoria ja muita turvallisuustapahtumassa toimintaansa esitteleviä paikallisia turvallisuustoimijoita.

Päijät-Hämeen pelastuslaitos oli mukana tukemassa palokuntanuorten CTIF-kilpailuprojektia.

Päijät-Häme Päijät-Hämeen pelastuslaitos